maanantai 7. helmikuuta 2011

Pässinrapsutusdarra



Sunnuntaina oli tarkoituksena mennä Tallipihan talviriehaan, jotta pääsisimme rapsuttamaan pässiä. Itse saavuin paikalle suoraan Helsingin junasta ja päivä alkoihin hienosti sillä, että junasta astuessani näin junan alle jääneen naisen. Tapauksesta shokeerautuneena pääsin kuitenkin paikalle Tallipihalle, jossa odottelin muiden saapumista. Mentiin sisään ja tarkoituksena oli etsiä rapsutusta kaipaava Ami-pässi. Pettymys olikin melkoinen, kun talon seinässä oli lappu, jossa luki Ami-pässin sairastuneen :(




Henkalla oli kahviakin termarissa! Oikea talviriehan fiilis siis!



Ami-pässin puuttumisesta huolimatta kierrettiin alue ja siellä oli tuollaisia lasten maalamia... juttuja.
Oltais saatu itsekin maalata niitä, mutta paikassa haisi niin epämääräiselle, että jätettiin väliin.





Onneksi nähtiin kuitenkin pieni söpö poni! Sillä olisi saanut maksusta ratsastaakin, mutta saattoi olla, että se oli tarkoitettu vähän nuoremmalle (ja kevyämmälle) kansalle....




Pettymyksestä huolimatta jaksoimme silti hymyillä!



Matkalla Tallipihalle olin bongannut jonkinlaisen tilataideteoksen matkalta ja halusin kuvata sen. Kyseessä on mitä ilmeisemmin ihmisten hukkaamia, eksyneitä, yksinäisiä lapasia ja hansikkaita. Hyvä, että niillä oli nyt kavereita!


 

Loppupäivä menikin kiinalaisen ruuan parissa (jonka Henkka unohti ravintolaan...) ja sisällä panikoimisessa, sillä Hämeenkadulla oli ammuskeltu. Huh, onneksi oltiin sisällä turvassa!

Ps. en kysynyt lupaa kuvissa olevilta, joten jos et halua pärstääsi näkyvän täällä, ilmoita siitä asap!

- Mira